Mukana myös kaksi tyttöä - KeuPa HT:n 03-joukkue muodostuu lähiseudun pelaajista

14.11.2017


Viime keväänä perustetun KeuPa HT:n 03-jääkiekkojoukkueen tarkoituksena on antaa pelaajille mahdollisuus pelata kiekkoa joukkueessa, josta on mahdollisuus edetä mahdollisimman pitkälle.

Joukkue pelaa C2 AA-sarjaa Hämeen alueella. Joukkueessa on 13–16 -vuotiaita pelaajia, joista kaksi on tyttöä.

Pelaajat tulevat Mäntästä, Petäjävedeltä, Multialta, Haapamäeltä ja myös Karstulasta. Joukkueen johtajana toimii Ilkka Voutila, vastuuvalmentajana Juha Simsiö sekä apuvalmentajina Sami Kytölä ja Pekka Kivinen. Huoltotehtävistä vastaa Johannes Manni.

Pelaajahaastattelussa haastateltiin Eetu Harjulaa, joka pelaa ensimmäistä vuotta sarjatasolla. Harjulan mielestä joukkueen ryhmähenki on hyvä ja kaikki tulevat keskenään toimeen. Ennen kaksi kolme kertaa viikossa pidettäviä jäätreenejä joukkueella on oheistreenit, mikä on Eetun mielestä hyvä asia.

–Kausi on sujunut hyvin tappioita lukuun ottamatta, Eetu toteaa.

Toisena pelaaja haastattelussa oli kokenut Eemeli Manni, joka on pelannut jo yhdeksän vuotta. Hän on keskushyökkääjä. Eemelinkin mielestä joukkue toimii hyvin, ja pelaaminen on mukavaa. Eemeli odottaa jääkiekkoilulta paljon.

Vastuuvalmentaja Juha Simsiö kertoo, että treenit pysyvät rauhallisina ja joukkue saa hyvää treeniä. Valmentajan mielestä hänen työnsä on erittäin mukavaa. Hän on kiitollinen vanhemmille avusta peleissä ja lasten kuljettamisesta treeneihin pitkän matkan takaa.

–Ikäryhmien vaihtelevuus on vahva piirre joukkueessamme, kertoo Juha.

KeuPa HT 03 pelasi sunnuntai aamupäivällä KooVeen Keltaisia vastaan. KeuPa HT sai hyvän aloituksen, joka kääntyi lopulta tasapeliksi 4–4 (1–1, 3–3, 0–0).

Petra Kajosmäki, Juuli Pitkänen